Sivut

perjantai 29. tammikuuta 2016

128♥ Kuulumisia...

Moikka!
Taas on ollut vähän taukoa kirjoittamisessa ja sama rata tulee jatkumaankin. Koulun ja ponin ohella jää aikaa nykyisin yllättävän vähän. Koulun haluan nyt hoitaa hyvin ja läksyihin saan helposti kulumaan parikin tuntia.


Mun piti jo viikko sitten kirjoittaa teille postaus, kun käytiin Ressun kanssa pellolla. En sitä ole kuitenkaan saanut aikaiseksi... Yllättävää, eikö? Ressu on kuitenkin ollut nyt lähiaikoina hyvä ja tosi huono. Se on aivan jumissa ja sillä on pitänyt olla fyssari muutamankin kerran, mutta itse fysioterapeutti on joutunut perumaan syystä jos toisesta.


Viimeviikko oli todella kylmä ja Ressu oli aika kevyellä käytöllä, periaatteessa seisoi koko viikon. Lauantaina päätin kuitenkin käydä selässä, jotta poni ei olisi vapaan viikon jälkeen joutunut suoraan tunnille. Minulla oli siis kouluvalmennus sunnuntaina.


Lauantaina menin aluksi vaan kentällä, mutta kun poni tuntui niin jäykältä ja vähän masentuneelta päätin lähteä pellolle katsomaan olisiko siellä pohja parempi ja josko poni olisi siellä hieman virkistynyt. Laukkailin ja ravailin siten hieman pellolla ja virkistyihän se poni siitä ainakin vähän.


Sunnuntain valmennuksessa Ressu oli todella huono. Koko sen lihaksisto oli vain yksi klöntti, niin äärettömän jumissa se oli. Ratsastus näytti todella kamalalta ja hevosen liike oli jotain niin sydäntä raastavaa, mutta koska Ressu on jo tutkittu eikä mitään suurta ole löytynyt on se vain pakko yrittää ratsastaa paremmaksi.


Sunnuntai meni siis aika huonosti. Maanantaina Ressu oli kuitenkin jo parempi ja se liikkuikin kunnon lämmittelyn jälkeen ihan hyvin. Tietenkin se oli vielä jäykkä, mutta silti parempi. Välissä oli taas muutama rennompi päivä ja taas torstaina kiipesin ponini selkään.


Torstaina päätin mennä taas pitkästä aikaa ilman satulaa ja osittain myös siksi, että kello oli jo niin paljon ja halusin suoriutua kotiin mahdollisimman nopeasti. Yllätyksekseni Ressu oli mukavan reipas ja ei enää yhtään niin jumissa kuin esimerkiksi maanantaina tai puhumattakaan sunnuntaista.


Ehkä tuolla ponilla on vielä toivoa.


♥:Jenna

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

127♥ What happend?

Moikka!
Heti kun joulukalenteri loppui minuun iski kamala laiskamato blogin kirjoittamisen suhteen. En ole vain saanut aikaiseksi kirjoittaa. Osittain myös kuvien puutteen takia, mutta suurimmaksi osaksi vain omaa laiskuuttani. Pieni tauko teki kuitenkin hyvää ja nyt minulla on taas paljon motivaatiota kirjoittaa.




Joulu oli ja meni, tuli uusi vuosi ja ihmiset lupaili asioita, joita aikovat parantaa tulevan vuoden aikana. Itsekin lupasin itselleni alkaa nostaa kuntoani eikä pienestä lihaskunnon parantamisestakaan haittaa olisi.





Koulutkin alkoivat noin viikko sitten. Elän tällä hetkellä ehkä ahdistavinta aikaa elämässäni, sillä peruskoulun viimeinen puolivuotta starttasi juuri ja noin kuuden viikon päästä alkaa yhteishaut. Koulu pitää siis hoitaa huolella jotta päättötodistuksessa keikkuisi numerot joista voi sanoa, että yritin parhaani. Alle vuoden päästä olen siis ihan jossain muussa koulussa ja pahinta tässä on se etten enää edes tiedä mikä ala kiinnostaisi. Lukiosta saisi lisä aikaa, mutta ei se oikein kuulosta minun jutulta.




Vanhempani ovat ihan innoissaan järkkäämässä minulle kesätyöpaikkaa. Olen toki itsekin ihan halukas hankkimaan kesätöitä, sillä saahan siitä aina ihan kivat rahat ja kenelle ei nyt raha kelpaisi?

Kaiken tämän rumban ohella minulla on vielä yksi pieni poni hoidettavanani. Toisaalta jos minulla ei Ressua nyt olisi en pääsisi minnekään nollaamaan ajatuksiani. Ressun kanssa on mennyt vaihtelevasti. Pikku hiljaa ponin tulevaisuus alkaa näyttää kirkkaammalta ja ollaan pääsemässä takaisin treeniin mukaan.





Ressun sairaslomassa on ollut kyllä hyviäkin puolia. Esimerkiksi Ressun laukka on parantunut todella paljon! Ennen sitä sai punkea eteenpäin ja se oli todella löysä. Nykyään se laukkaa ihan kivasti omalla moottorilla eteenpäin ja on paljon tahdikkaampi.

Millaisia uudenvuodenlupauksia teillä on ollut?


♥:Jenna