Kävin jo Maanantaina ratsastamassa Ressun. Se oli oikein kiva vaikka tuomariston mukaan hieman laiska... Omasta mielestäni se vain ei ollut aktiivinen ja hyvässä tasapainossa, sillä se tuntui hyvin reippalta ja eteenpäin pyrkivältä.
 |
| Kaikki kuvat (c) Jade Kanttinen |
Kuvaajia mulla oli vino rivi paikalla joten kuvia on. Niistä vaan näkee kuinka oma pinnani tahtoi kulua puhki, sillä tein mitä tahansa kentän laidalta kuului koko ajan "eteenpäin, kovempaa, ei se liiku!". Mun mielestä on kyllä hyvä kun mulle huomautetaan ja kerrotaan miltä mun ratsastus näyttää mutta sitten kun asiat menee liian vaikeiksi _omasta_ mielestäni tekisi vain mieli huutaa ja lähteä lätkimään. Sitä en kuitenkaan voinut tehdä joten lopussa olin niin turhautunut etten enää jaksanut edes kuunnella saatika sitten reakoida yleison kommentteihin.
Viime Anitan tunnista jäi paljon asioita mieleen ja sitäkin enemmän hyvää fiilistä. Halusin yrittää ratsastaa samalla tavalla kuin tunnilla. Kyllähän se osittain toimi, mutta juuri niinkuin äsken mainitsin turhauduin jolloin ei keskittyminenkään enää toiminut.
Tälle päivälle oli luvattu sadetta ja siihen olinkin varautunut. Päälläni oli paksu sateen pitävä takki ja kentälle mukaan raahautuivat myös sadelahkeet. Laitoin ne ihanat keltaiset tipuliinit jalkaani kun tihutti sillä ajattelin että alkaisi satamaan enemmän, mutta sehän vain uhkaili eikä sieltä tullut enään mitään kun olin muutaman kierroksen selästä kävellyt.
Kävelytin ponia n. 20 minuuttia kunnes Anita tuli. Anita meni aluksi ehkä 15 minuuttia ja sitten minä pääsin selkään. Alussa tuntui jotenkin tosi tokkuraiselta. Ympärillä oli vain mustaa ja kaikki puhe meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Koko ajan oli sellainen olo kuin joutuisi ajattelemaan mitä mahdoin tehdä viime kesän keskiviikkona. Ajatukset löivät ihan mustaa.
 |
| Pakko nyt kyllä myöntää että ei me koko aikaa ihan niin hienosti mennä. |
Tuntui kuin oma istuntani olisi pomppinut kamalasti enkä saanut ponia liikkumaan ollenkaan. Kamala tahmean ahdistava tunne oli koko ajan päällä. Lopussa se vähän helpotti muttei silloinkaan kovin paljoa. Osa syynä oli varmaan myös se että päätäni särki jo ennen tuntia ja tottakai se vain paheni tunnin aikana.
Tunnin jälkeen vietiin ressu vesariin jonne se meni yllättävänkin nopeasti, vaikka tuskin menee toiste. Joku (en tiedä kuka) oli ilmeisesti hermostunut hevoseensa ja juoksi sen kanssa talliin ja sen läpi satula huoneeseen joka sijaitsi aivan vesiboxia vastapäätä. Juuri astuessaan sisälle huoneeseen ihminen päästi hevosen irti ja se peruutti kohti ressua pyrkiessään ympäri ja ympäri päästyään ravasi karsinaansa tallin toiseen päätyyn. Tästäkös Ressu häkeltyi ja rupesi steppaamaan hullunlailla. Kun ei poni meinannut millään rauhoittua odotimme muutaman minuutin että poni seisoi aloillaan ja lähdimme pois.
Toivotaan nyt parasta ettei tarvitse aloittaa sitä tappelua nyt alusta kun tämä tosissaan oli toinen kerta kun saamme ressun kiltisti etuperin vesariin.
