Tosiaan lauantaina me menimme Ressun kanssa ensimmäisiin yhteisiin kisoihimme. Yhteistyötä oli siis takana noin kaksi viikkoa. Kisat oli MänRalla eli oli todella helppo toimia kun tiesi paikat ja käytännöt. Siirrytään sitten itse lauantai aamun tapahtumiin.
Nean sanoja lainaten; "Nousimme ennen ylösnousua" eli kello 4:45. Mullahan meni se kuuluisat 15 minuuttia nousta sieltä sängyn pohjalta ylös, mutta lopulta sain hilattua itseni ja totta kai paksun ja aina niin rakkaan peiton keittiöön saakka. Nea siellä jo kovaan tahtiin syöpötteli kun minä saavuin perille. Kuunneltiin siinä sitten radiota ja herättelin itseäni pienillä tanssi esityksillä. Ruoka maittoi yllättävän hyvin, sillä jännitys ei vielä ollut kerennyt kasvaa järin suureksi. Puettiin sitten vain vaatteet päälle ja katseltiin oliko kaikki tarpeellinen mukana. Lopulta matka kävi kohti tallia.
Tallilla olimme noin kello 6.15 ja alettiin harjailemaan Ressua. Kun poni oli saanut syötyä loput heinistään siirsimme sen käytävälle. Aloin heti vääntää sille sykeröitä joista ei tarvitsekaan kenenkään kuulla yhtään sen enempää. Lopulta saatiinkin sitten poni valmiiksi. Juuri sopivasti ennen kuin aloin panikoimaan, että myöhästytään. Kuitenkin olimme melkein puoli tuntia aikataulustamme etuajassa ja taluttelimme ponskia siinä pihassa jonkun tovin ja syöteltiin vähän vihreätäkin sille.
Lopulta oli lastauksen aika. Poni käveli tosi nätisti pientä lisä lähestymistä lukuun ottamatta. Tarkistettiin sitten, että olihan kaikki tarpeellisin mukana ja lähdettiin ajamaan kohti Mäntsälän ratsastuskoulua.
Mulla oli startti sitten ennen Nea. Olin peräti toinen lähtijä. Kun saatiin Ressu sitten ulos kopista Nea alkoi laittamaan ponia ja minä itseäni. Saatiinkin sitten ressu valmiiksi ja mulle kamat päälle, joten nousin selkään ja menin kentälle kävelemään. Nea tuli liinan kanssa taluttamaan mut pari kertaa kentän ympäri. Arvatkaa vaan nolottiko kun olen ratsastanut 6 vuotta ja oon raviluokan verkassa taluttajan kanssa. No, mutta onneksi päästiin sitten pian omillemme ja saatiin näyttää kaikille et joo osaan mä kuitenkin sen hevoseni itse hallita.
Verkka meni vähän miten meni, mutta Ressu tuntui tosi kuuliaiselta ja herkältä jalalle. Ei se nyt niin täydellisessä peräänannossa kulkenut kuin joskus silloin Anitan valmennuksessa, mutta hyvä se silti oli. Kun päästiin odottamaan maneesiin radalle pääsyä, mua jännitti aivan kamalasti. Vaikka mulle sanottiinkin ettei tultu hakemaan mitään voittoa vaan opettamaan Ressua, niin silti jännitti. Lopulta pääsin radalle ja jotain tapahtui... Kuin salama olisi iskenyt taivaasta ja mun jännitys katosi kuin neula heinäkasaan. Vaikka ressu vähän säikky tuomarin pöytää ja musiikkia, niin ei tullut sellasta pelkoa tai jännitystä.
Rata sujui uskomattoman hyvin. Laukkadiagonaalit ja kaikki muutkin vaikeat kohdat meni tosi hyvin. Rata oli todella hyvä ja olin itse tyytyväinen rataan. Kaikki ilo kuitenkin vähän lannistui kun sain ratapaperin kouraani. Vaan 59.545 prosenttia. Onneksi selitys löytyi pian. Tuomari oli tiukka ja arvosteli kaikki samalla linjalla. Yllätykseksi olimme väliaika tietojen mukaan kolmannella sijalla ja kuusi palkittiin. Sitten mua vasta jännittikin. Olin koko aamun toivonut että mun ei tarvitsisi mennä palkintojen jakoon kun mua pelotti kamalasti mitä Ressu sanoo kunniakierroksesta tai ruusukkeesta.
Nea meni välissä oman ratansa. Ressu oli hänenkin verkassaan tosi hyvä ja kivan näköinen, mutta radalle tullessa Ressun mielestä hiekka muuttui tervaksi eikä sillä voinut kunnolla edes liikkua. Valitettavasti laukat rikkoutuivat monesti ja ravi ei edennyt kunnolla. Nea tiedosti virheensä ja tsemppasi radan hienosti loppuun. Prosentit eivät olleet kuitenkaan mitkään huonot. Peräti 55 prosenttia!
Nea oli muistaakseni viidenneksi viimeinen starttaaja joten kävelytimme vain Ressua radan jälkeen, jotta se olisi valmiina palkintojen jakoon. Pääsin kuin pääsinkin hyvässä tai pahassa palkintojen jakoon. Tuomaripöydän eteen käveleminen jännitti nyt enemmän kuin itse rata. Onneksi jo omalla radalla tulin huomanneeksi, että Ressu rakasti kun kaikki taputtivat. Se tajusi olevan kaiken keskipiste ja siitähän se juuri pitääkin. Palkintojen jaossa ei siis tarvinnut pelätä muutamia aploodi vyöryjä. Lopulta palkinnot oli jaettu ja päästiin kunnia kierrokselle. Ensin ajattelin että en laukka ollenkaan, mutta sitten tulin ajatelleeksi, että miten mä ajattelin saada koskaan tietää miten se käyttäytyy.Nostin muiden perässä laukan ja istuin hyvin paino keskellä varautuen kaikkeen mahdolliseen. Ja letut se mitään tehnyt. Laukkasi kiltisti muiden perässä. Olin niin ylpeä pokaan.
Olimme jo kotona herätellet kauhukuvia, että se ei edes mene maneesiin tai se heittäytyy ihan porsaaksi, mutta ei. Kyllä meidän Ressu tietää milloin on oma maine kyseessä.
Pakattiin sitten pikapuoliin auto ja lastattiin poni kyytii. Lähdettiin siitä sitten kotitallille ja purettiin auto. Poni sai todella paljon kehuja ja rapsutuksia.
Mä tuolla kommenteissa taisinkin mainita että kuvattaisiin kisapostaus, mutta ei me kuvattukaan kun kamera oli vain edessä ja haluttiin keskittyä pelkkään Ressuun ja muutenkin kisaamiseen ja rutiineihin. Ehkä joku toinen kerta kun kunnon rutiini on syntynyt.
Mitä mieltä olette, selitinkö asiat liian tarkasti? Tuntuu taas kamalan pitkältä tämä mun rustaama teksti. Millaisia postauksia te nyt haluaisitte? Voin toteuttaa myös jotain videopostauksia! Kommentoikaa rohkeasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti