Sivut

maanantai 7. joulukuuta 2015

♦Luukku 7♦

 

Moikka!
Vuosi lähenee loppuaan enään 24 päivää tätä vuotta jäljellä. On siis aika muistella vuotta ja vuoden sisällä tapahtuneita asioita. Heti alkuun on pakko kiittää kaikkia teitä, jotka olette olleet osana mun vuotta. Te olette saaneet tästä vuodesta taas yhden mahtavan elämyksen.

Koko vuosi on ollut hyvin hevospainotteinen. Minulla on ollut monta hevosta alkuvuodesta liikutettavana ja puolessa välissä vuotta kuvioihin tallusteli oma ponini Ressu.

Aloitetaan kuitenkin aivan alusta. Ratsastin siis pienellä yksityistallilla muutamia hevosia. Välillä saatoin mennä jopa 2-3 hevosta päivässä. Arkisin menin vain max kaksi, mutta meni siihenkin aikaa. Hyviä muistoja noista ajoista on kuitenkin jäänyt.









Kaikki matkat Tampereelle asti hakemaan uutta hevosta ja ihanat pään tuuletus maastot pitkine laukkasuorineen, pulkkaratsastukset lumisella pellolla ja kärryretket pitkin hiekkateitä kaikki tämä on hyvinä muistoina aina mukana.

Vuosi on ollut täynnä hevosia. Monta hevosta on tullut ja mennyt. Olen silti iloinen että olen saanut tutustua kaikkiin näihin ihaniin hevosiin ja päässyt kokemaan monia uusia elämyksiä näiden kanssa.

Ensimmäinen kerta Riksun selässä. Kypärä oli liian iso joten jouduimme vähän soveltamaan. (c) Linnea

Laatu on tosi huono, sillä oli pimeää ja maneesissa ei saa hyviä kuvia.




 
Ratsastuskouluajatkin saivat päätöksen tänä vuonna oman ponin tulon vuoksi. Kerkesinhän minä ratsastuskoululla käydä jo kuusi vuotta. Sieltä on jäänyt mieleen niin hyviä kuin huonojakin muistoja, iloa, naurua ja surua, jännitystä ja onnistumisia kuin myös epäonnistumisia.

(c) Linnea





Totta kai myös ystäväni ovat olleet mukana menossa. Aikaa on vietetty milloin mitenkin, mutta aina on ollut hauskaa. Ystävät ovat varmasti yksi ihanimmista asioista ja siksi olenkin onnellinen, että minulla on näin ihania ystäviä. He tukevat ja auttavat oli tilanne mikä tahansa ja pystyvät antamaan anteeksi kaikki virheeni ja mokani. Pystyn kertomaan ystävilleni mitä vaan sillä luotan siihen, etteivät he levitä sanaa eteenpäin. Kiitos kaikille teille mahtaville ystävilleni, en pärjäisi ilman teitä.









♥: Jenna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti